torstai 23. syyskuuta 2010

6 Pain Is Good

Eilen oli muutamia vuosia minua nuoremman pikkuveljeni syntymäpäivät. Tänä syksynä yliopisto-opiskelut aloittanut veli kertoi olevansa kovin kiireinen (liikaa opiskelijabileitä?), eikä järjestänyt sen kummempia juhlia meille sukulaisille. Päätimme sulhaseni kanssa kuitenkin käväistä illan tullen hänen luonaan kakkukahveilla sekä toivottamassa onnea uuteen kotiin johon hän on vasta muuttanut. 


Rakastan lahjojen hankkimista ja olinkin jo hyvissä ajoin ideoinut mitä aion veljelle antaa synttäri-tuparilahjaksi. Pikkuveljen lahjakassista löytyi hänen lempisarjansa Madventuresin matkaopaskirja, lempiolut Coronaa sekä Pain Is Good -merkin mausteisia ruokatarvikkeita. Ihan osuva lahja kaukomaista haaveilevalle seikkailijaveljelle, vai mitä!? :)


“Growing old is mandatory - Growing up is optional.” ~Chili Davis

6 kommenttia:

  1. Varmasti mieluinen lahja! Minäkin rakastan lahjojen antamista melkein enemmän kuin saamista. On tosi harvinaista, että ahdistuisin lahjahankinnoista. Ainoastaan äidilleni on joskus vaikea keksiä mitään, hän kun ei oikein arvosta mitään kosmetiikkaakaan. Olen antanut marimekon sateenvarjon (ovat muuten laadukkaita ja avaus-sulkumekanismi on hyvä) ja kirjoja ja sellaista "vähän tylsää" viime aikoina.

    VastaaPoista
  2. Kiva lahja! Mä taisin veljelle ostaa aikoinaan jonkun nuorille miehille suunnatun keittokirjan jossa näytettiin kuvin miten tehdään vaikka omeletti;)

    VastaaPoista
  3. Mun mielestä pikkuveljille on aina vaikea ostaa lahjaa. Taidat olla ihan huippusisko kun keksit noin hyvän lahjan! ;)

    VastaaPoista
  4. Nna: Olen ihan samoilla linjoilla kanssasi! Myös lahjojen paketointi on kivaa hommaa yhteensopivia rusetteja, käärepaperieta ja kortteja valitessa.

    white lily: Tuo kuulostaa tosi hyvältä lahjaidealta veljelle, voisin ehkä matkia sinua joululahjaa hankkiessani :)

    Maija: Voi kiitos :) Mielestäni veljelle on taas paljon helpompi hankkia lahjaa kuin vaikkapa vanhemmille isovanhemmista puhumattakaan!

    VastaaPoista
  5. Tuo kirja on kyllä hauska! Ostin sen matkailua rakastavalle (ja Madventures-fani) poikaystävälle joululahjaksi, ja olen itsekin selaillut muutaman kerran.

    VastaaPoista
  6. Nina: Kirja vaikutti kyllä älyttömän hauskalta kun sitä kaupassa nopeasti selasin, pitäisi ottaa se joskus veljeltä lainaan.

    VastaaPoista

Kiitos, arvostan valtavasti jokaista asiallista kommenttia! :)