maanantai 6. syyskuuta 2010

2 Habitare: Design & Ecology

Käväisin perjantaina pyörähtämässä Habitare-messuilla messukeskuksessa. Aikaa ei ollut runsaasti ja ravasin näyttelyhallit läpi hiukan kiireellä. Jotain kuitenkin jäi käteen, vaik'ei messut tänä vuonna olleet aivan viime vuotisen veroiset. 


Yksi erikoisimmista osastoista oli arkkitehti Jukka Lommin suunnittelema Punkaliven messuosasto. Kyseinen messupaviljonki voitti Habitare 2010 paras messuosasto -tunnustuksen. Pidin valtavasti yrityksen Avanto-pyykkikoreista  jos kylpyhuoneemme olisi yhtään suurempi, olisin sellaisen hankkinut. Ne, kuten muutkin Punkaliven kalusteet, on valmistettu kotimaisesta kuusiviilusta noudattaen kestävän kehityksen periaatteita. Yrityksen raaka-aineena käyttämä puu on kerätty noin 100 kilometrin säteellä tehtaasta, joten tuotteilla on myös pieni hiilijalanjälki.

Punkalive Natural Furniture

Ranskalainen Ekobo esitteli messuilla ekologisesti kasvatetusta bambusta valmistettuja ympäristöystävällisiä kattaus- ja sisustustuotteitaan. Yrityksen kaikki tuotteet ovat käsin valmistettu Vietnamissa, jossa Ekobo tarjoaa työtä alkuperäisväestölle, vaalien satoja vuosia vanhaa käsityöperinnettä. Itse olen ihastunut bambuun materiaalina – se on kaunista, tyylikästä ja luonnollista, eikä ihan tavallisen puun näköistä. 

Ekobo

Mielestäni yksi messujen hauskimmista huonekaluista oli käytetyistä tennispalloista valmistettu Wimble-tuoli. Tuoli oli Lahden ammattikorkeakoulun muotoiluinstituutin opiskelijoiden suunnittelema ja se oli valmistettu Habitare-suunnittelukilpailua varten, jonka tämän vuoden teemana oli Kierrätysistuin. Pitääkin vihjasta sulhaselle, että laittaa tästä lähtien loppuun käytetyt tennispallot talteen. ;)

Wimble - tennispallon uusi elämä, Lahti Institute of Design

Piensisustuspuolella huomasin ekosisustusmerkin nimeltä Think Today. Tämä kotimainen yritys valmistaa ympäristöystävällisiä sisustus-, käyttö- ja design-tuotteita rakennusalan hukkamateriaaleista kuten tapetista, kankaasta, parketista ja keraamisista laatoista. 

Th!nk Today

Teen jossain vaiheessa myöhemmin juttun Habitare-messujen yhteydessä olleesta EcoDesign-näyttelystä, jonka viimevuotisesta tapahtumasta kerroin Eco Deco -postauksessani. Ja ai niin, seuraavaksi taitaakin sitten olla hää- ja muotimessujen vuoro, en malta odottaa!

"Design is everything. Everything! " ~Paul Rand

2 kommenttia:

  1. Olen ajatellut niin, että otan näissä huonekalujutuissa ekologisuuden huomioon sillä tavalla, että ostan vain laadukkaita huonekaluja, joita käytämme luultavasti loppuelämän. jotakin ikeaakin on, mutta enimmäkseen käytettynä ostettua tai kavereilta saatua.

    VastaaPoista
  2. Olet ihan oikeassa, laatu on myös ekologisuutta. Meillä on perinnöksi saatuja artekin n. 25vuotta vanhoja huonekaluja, jotka ovat lähes uuden veroisia. Kun taas ainoa ikea-kalusteemme (Malm-lipasto) hajosi vain 6kk käytön jälkeen!

    VastaaPoista

Kiitos, arvostan valtavasti jokaista asiallista kommenttia! :)