maanantai 10. tammikuuta 2011

4 Take Me Where The Sun is Shining

Reilusti alle kuukausi ja arvatkaas missä me silloin olemme - Krabilla Thaimaassa! Hankimme lokakuun lopulla Finnairilta liput Bangkokiin josta jatkamme matkaa paikallislennolla Krabille. Hotellimme sijaitsee rauhallisella rannalla pienessä Klong Muangin kalastajakylässä, sopivan etäällä Krabin turistikeskittymästä Ao Nangista. Rentoudumme Krabilla yhdeksän vuorokautta jonka jälkeen siirrymme Bangkokin vilskeeseen neljäksi vuorokaudeksi. Can't wait! 


Olen itse ollut Thaimaassa kolme kertaa aiemmin, joista kaksi kertaa perheeni kanssa lomamatkalla Phuketin Kata beachilla yli kymmenen vuotta sitten. Kolmannen kerran Thaimaassa olin kolmisen vuotta sitten, pääosin Bangkokissa ja Pohjois-Thaimaassa, eikä silloin kyseessä ollut lomamatka (tästä lisää myöhemmin). Thaimaa ja sen kulttuuri on siis kohtalaisen tuttua. Eniten matkaltamme odotan herkullista paikallista ruokaa, varsinkin meren antimia, ihania hierontoja ja hoitoja, lämmintä kirkasta merivettä sekä Bangkokissa tietysti hyviä shoppailuja. 


Kaikki Krabiin ja Bangkokiin liittyvät matkavinkit ja omakohtaiset kokemukset ovat tervetulleita ja otan niitä  mielelläni vastaan! :) 

The beauty of Thailand is that you can take it as fast or as slow as you want. You can hurtle through the sensory overload of Bangkok or you float away on a cloud of massages, elephant rides and lazy beaches.  ~ Lonely Planet

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta. Tämä joulunaikainen vaihe on hyvä hetki matkustaa lämpimään koska mulla alkaa aina maltti loppumaan tässä vaiheessa talveen ja odotan kevättä innolla. Nyt voitte ottaa varaslähdön kevääseen :) Harmi kun mulla ei ole nyt mahdollisuutta lähteä ennen kesää minnekään mutta ehkä ensi vuonna :)

    VastaaPoista
  2. Oon kyllä aika kade kun te vasta lähette! :) Niistä ravintolasuosituksista Bangkokissa niin oikein hyvä thaimaalainen ravintola on Harmonique (No. 22 Charoenkrung Rd. 34, kiinni sunnuntaisin) ja intialaisen ruoan ystäville suosittelisin Indian Hut ravintolaa (311/2-5 Suriwongse Road, Manohra Hotelia vastapäätä). Molemmat ovat hyvin tasokkaita, mutta edullisia ruokapaikkoja ja ainakin Finnairin miehistön jäsenet käyvät näissä ja eivät ole koskaan sairastuneet. :)

    Ihanaa matkaa!

    VastaaPoista
  3. Reetta: Ihan totta, nyt on oiva hetki lähteä lomailemaan kun kevään tulo alkaa tuntua toivottomalta lumikasojen vaan kasvaessa! Toivottavasti ensi vuonna sinullakin on mahdollisuus lähteä aurinkoterapialomalle pakoon talven tuiskuja! :)

    Perra: Hei kiitos ihan mielettömästi näistä vinkeistä, tulevat varmasti tarpeeseen! :)

    VastaaPoista
  4. Kuulostaa aivan taivaalliselta lomalta. Me vietettiin viime Italian loma vähän samalla tyylillä, ensin shoppailtiin Milanon vilinässä ja sen jälkeen suunnattiin romanttiseen Venetsiaan. Lentokoneesta meinattiin myöhästyä Italian junaliikenteen ansiosta, mutta muutoin matka meni loistavasti. Rentouttavaa lomaa teille! :)

    VastaaPoista

Kiitos, arvostan valtavasti jokaista asiallista kommenttia! :)