lauantai 26. helmikuuta 2011

5 Krabi: From Beautiful Beaches to Amazing Islands

Sain vihdoin koottua kuvapostauksen Thaimaan matkamme Krabi-osuudesta. Kuvia tuli liitettyä aika runsaasti, koska en millään osannut valita parhaita otoksia kaikkien satojen kuvien joukosta. Lomamme oli mitä onnistunein, mutta mielestäni ihan liian lyhyt! Kaksi viikkoa ei tuntunut riittävän mihinkään, olisin helposti voinut lomailla vielä viikon jos toisenkin... Tässä hieman juttua mitä kaikkea lomallamme koimme ja näimme: 

Nautimme paratiisisaarien upeista rannoista

Teimme muutamia päiväretkiä läheisille saarille. Kävimme hotellimme rannan lisäksi yhteensä kymmenellä eri biitsillä matkamme aikana. Yksi reissuista suuntautui kuuluisille Phi Phi -saarille.

Hong Island   * FUJIFILM

Lading Island

Tup Island sand banks

Poda Island

Löytämiäni merikotiloita

Snorklasimme ja ihastelimme Andamanmeren kaloja 

Snorklasimme sekä rannan tuntumassa että "avomeren" koralliriutoilla. Näimme monia hienoja kaloja, joista osaan mainita nimeltä vain papukaijakalan ja kyhmyhuulikalan. Törmäsin myös kivenkolosta kurkkivaan suloiseen mureenavauvaan, tai ehkä se oli vain hyvin pienikokoinen mureenalaji. Mielestäni kaikista näyttävimpiä otuksia olivat kuitenkin pohjassa kököttävät eriväriset jättiläissimpukat.

Ahneita pullamössökaloja 


Open sea snorkling

Pohjassa näkyi iso kivikoralli.  * FUJIFILM

Nämä kalat olivat todella runsaslukuisia ja ahneita, ja niitä oli kaikkialla. Muutama törkeä yksilö alkoi jopa näykkiä kun paahtoleipää ei herunut!  * FUJIFILM

Rentouduimme rauhallisella hotellillamme

Majoituimme Krabilla Sheraton Krabi Beach Resort -hotellissa rauhallisella Klong Muang'in rannalla. Hotelli ja sen läheinen alue oli hyvin rauhallista ja monien kilometrien mittaisella rannalla näki vain muutamia turisteja. Täydellinen paikka rentoutumiseen!

* FUJIFILM

* FUJIFILM


"Krabi" tarkoittaa rapua. Rapuhahmoja löytyikin monista eri paikoista ympäri hotellia.

Hotellin kaunis ja hyvin hoidettu vehreä alue oli valtava, sulhaseni arvion mukaan jopa 20 hehtaaria!

* FUJIFILM


Tutustuimme lähialueeseen ja paikalliseen kulttuuriin

Yhtenä päivänä vuokrasimme hotelliltamme auton kuskeineen ja kiersimme ympäri maakuntaa tutustuen paikallisten arkeen mm. vierailemalla markkinoilla ja vilkkaassa Krabi Town'issa. Kävimme katsomassa myös monia paikallisia temppeleitä ja nähtävyyksiä.

Lähistöllä oli pieni mereen laskeva joki. * FUJIFILM

Kumipuuviljelmiä oli kaikkialla. * FUJIFILM

Paikalliset keräsivät kyyhkysten pesiä keittoaineksiksi.

Tiger Cave Tempel, jonne pääsi kiipeämällä 1247 jyrkkää porrasta. Ei mikään ihan helppo suoritus +30C helteessä!


Ao Nang'in turistikeskittymässä oli kymmenittäin kaiken näköisiä, kokoisia ja tasoisia hotelleja. * FUJIFILM

Kävimme katsomassa suloisia norsuja

Tutustuimme paikallisella norsufarmilla norsujen hoitoon ja elämään. Teimme myös pienen viidakkovaelluksen norsun selässä. Miten sama eläin voikin olla niin suloinen ja pelottava yhtä aikaa!

Tämä naarasnorsu oli 49 vuotias! * FUJIFILM

Norsun virkistysuinti sademetsävaelluksen jälkeen. * FUJIFILM

Palkaksi meitä kuljettaneelle fantille runsaasti ananaspaloja. * FUJIFILM

Tutustuimme paikalliseen luontoon ja eläimistöön

Törmäsimme retkiemme aikana moniin trooppisiin eläimiin, joista ehkä hurjin oli lähes kaksimetrinen varaanilisko. Krabin luonto oli upeaa saariston lisäksi myös sisämaassa, josta löytyi mm. lumoavia makeanveden lähteitä.

Blue Lagoon'in vesi oli kristallinkirkasta.  * FUJIFILM

Teimme kajakkiretken mangrovemetsikköön, jossa näimme mm. luonnonvaraisia apinoita.  * FUJIFILM

Törmäsimme valtavaan varaaniin yhdellä saariretkistämme.

Pienet ravut asuivat koloissaan rannalla.  * FUJIFILM

Söimme hyvin

Söimme sekä hotellissamme että muutamissa hotellialueen ulkopuolella sijaitsevissa ravintoloissa. Söin melkein koko loman Krabilla pelkästään mereneläviä, jotka ovatkin suurinta herkkuani - sekä länsimaalaisittain että thaimaalaisittain. Hotellimme järjesti mielettömän hienon Beach BBQ -illan rantahietikolla. Jokaista pöytäseuruetta kohden oli myös varattu punainen Lantern-paperisoihtu, jonka sai lähettää taivaalle. Illallinen olikin ehkä yksi elämäni mieleenpainuvimmista!

Loman ruokavalio painottui mereneläviin, varsinkin tiikerirapuihin.  * FUJIFILM

Hotellimme järjestämä Beach BBQ -night

Ystävänpäiväillallinen oli katettu kauniisti.

* Edelliseen lomakamera-postaukseeni liittyen merkitsin erikseen vedenkestävällä FUJIFILM XP10 -kameralla ottamani kuvat 

"It is in games that many men discover their paradise." ~Robert Wilson Lynd

5 kommenttia:

  1. Ihanan näköistä! Ei ihme, ettei kaksi viikkoa riitä ;)

    VastaaPoista
  2. Siis aivan ihania kuvia!!! Lomanne vaikuttaa täydelliseltä irtiotolta täältä suomen pakkasista, ja voi vitsi noita maisemia. Valkoista hiekkaa ja turkoosi meri <3 Ja tuo norsu kylpemässä on ihan hurjan söpö ilmestys. :)

    VastaaPoista
  3. Upeita kuvia! Lomafiilis nousee, nyt vain pitäisi päättää matkakohde :)

    VastaaPoista
  4. Nina: Hyvän loman tunnistaa siitä ettei sen halua loppuvan :)

    Adalmina: Jeps, pahimmilta pakkasilta vältyttiin. Voisipa sitä useammin lomailla etelässä, love it! Ja norsut oli kyllä niin ihania!

    Arleena: Maisemat Krabilla oli kyllä todella kauniit.

    Maija: Kiitos! Matkakohteen valitseminen onkin vaikeaa, mekin palloteltiin muutamaa vaihtoehtoa monta viikkoa ennen kuin uskallettiin tehdä lopullinen valinta.

    VastaaPoista

Kiitos, arvostan valtavasti jokaista asiallista kommenttia! :)